Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

torstai 22. syyskuuta 2011

SATEISEN AAMUN LÄTINÄRUNO

Hiljainen on talo, aamun valju valo
jostain lankeaa.
Hereillä, vaan kankeaa on ylösnousu nyt!
Enkä edes liene enää yhtään väsynyt.


Uuteen päivään silti on ponnistus tää mahdoton.
Kierähdän ja nostan kaulaa. Tänään täytyy jälleen laulaa
vanhaa virttä, vaikerrusta. 
Kunhan ei vaan mieli musta pilaa päivää kokonaan.
Kahvipannu kiehumaan!


Liikkeelle kun päästy on, kahvin tuoksu verraton
sieraimiini leijuu heti. Tuulettukoon vielä peti
hetken aikaa mullinmallin.
Keittiöstä otan pallin alleni ja kahvit juon.
Nautintoni juoman tuon mielen nostaa taivaisiin.
Ei kun päivän haasteisiin!


Ikäkö se alkaa painaa? Eihän toki, enhän vainaa
ole vielä pitkään aikaan. Uskon olemisen taikaan,
tarpeellinen moneen työhön, kunhan en jää tummaan yöhön
unten hulluun maailmaan. Kengät jalkaa sukkelaan.
Koira pieni ulos anoo, "mennään heti" mamma sanoo.
Reipas lenkki aamutuimaan, vielä ehtii lampeen uimaan.
Elämä on ihanaa. Se vain pitää oivaltaa!


Reippaasti kun vielä kampeen itseäni pihalampeen,
sieltä voimaa päivään tähän ammennan ees ihan vähän.
Jälleen jaksan mitä vaikka. Kivuton on joka paikka.
Kankeus ja kolotukset, poissa jäykkyys, hidastukset.
Kunhan vielä talvi saa, avantoon,  oi ihanaa!


(viis riimeistä tai poljennosta, kunhan laskettelin kuin Väinämöinen ikään laulellen vesiä...HIH)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

SIELUNMAISEMA

Miten kesän jälkeen syksyinen sää
voi joka kerta vain yllättää!
Vaikka mieli ois kesän lämpöä täynnä.


Kun tuuli ulvoo ja taivuttaa puita,
kun jääriite kahlitsee lahtien suita
on mielessäs kaipuuta lämpöön kesän!


Myös lintuset jättivät tyhjäksi pesän
ja lensivät kohti lämpimää maata.
Et itsekään jäädä sä kesään saata
vaan kuuntelet sadetta, tempoa tuulen.
Olet onnellinen, ainakin luulen!


Syksyn lapselle varmasti tuttu on myrsky,
tuo kohina tuulen ja aaltojen hyrsky.
Kun katselet rannalta järvelle päin
niin äkkiä huomaatkin yllättäin
miten kaunis on sielusi maisema tää.


Luonnonkauneus voi yllättää.
Kunhan vaiti kuuntelet luontoa tässä,
et  viihdy kaupungin hälinässä,
vaan aina kun tilaisuus myöden antaa,
sä ajelet kohti lapsuuden rantaa...


Sielunmaisemaas, missä jo odottaa
lämmin sauna ja lapsuuden marjamaa.
Siitä nautit, se ainutkertaista on!


Siksi kaipuusi sinne on pohjaton...