Miksi runoja?

Vuosien varrelta kertyneitä runosia leijuu pikkuisilla lapuilla pitkin huushollia. Iski päähäni ajatus, voisinko ne vähitellen kerätä yhteen ja samaan kansioon. Siis miks ei blogiin? Miks ei! Runo päivässä karkoittaa dementian niinkuin avantouinti flunssan. Ja saattaapa hyvässä lykyssä karkoittaa lukijatkin!

perjantai 17. helmikuuta 2012

HELKY HELMIKUU

Tänään kuljen luonnossa lumoutuen;
näen lunta oksilla koivujen,
ja vihreät kuuset myöskin saa
vitivalkoista peittoa kannattaa.

On talvinen aamu, on helmikuu,
 metsän taakse on painunut täysikuu
mi valojuovina loisti hangella yön
pitkän pimeyteen, kanssa tähtien vyön.

Kuljen aivan hiljaa, ja lumoutuen
nyt aistin luonnon, sen kauneuden.
Ja lumen alla tiedän mä kukkamaan,
on levossa kevääseen tulevaan.

Nautin valosta auringon, ihaillen
miten tuhannet timantit hohtaen
hangen pinnalla auringon säteistä saa
tuhat tuiketta, kaunis on valkoinen maa.

Kuuluu oksalta titi-tyy ensimmäinen!
Siihen toinen jo vastaa kujertaen.
Pian metsässä monta on laulajaa,
ja tiedän, ne kevättä ennustaa!

maanantai 13. helmikuuta 2012

TULE LEMPEÄ TUULI








Puut tykkylumiset paikallaan
ovat kauan jo joutuneet odottamaan,
että saapuisi lempeä lounatuuli
mi kuusien hiljaisen kuiskinan kuuli.
Se hellästi puistaisi oksilta lunta
niin, että riemuita voisi jo luomakunta.







Se kevään tuloon uskoa loisi
ja auringon säteiden antaa voisi
myös lämmittää pikkuista höyhenpintaa,
pieniä jalkoja, nokka ja rintaa
jossa uinuu jo toive tulosta kesän,
munien, poikasten, salaisen pesän.
















On metsä hiljainen, vaiti aivan,
se kesti kylmyyden, pakkasen vaivan.
Säteet ensinnä keväisen auringon
läpi oksiston lumisen tuikkineet on.
Nyt leppoisaa tuulta ja huminaa sen;
pois jäykästä kahleesta lumien.

Tule lempeä tuuli!